10.3.2013

Testausta ja muutama pipo

Meillä on todella keväiset kelit ulkona. Tai oli ainakin silloin kun pipoja aloittelin ompelemaan. Välillä kyllä tuiskutti lunta ihan urakalla, mutta en antanut sen häiritä hyvää ompeluintoa.

Kokeilin muutamaa erillaista mallia. Etsien sitä täydellistä. Pääsin aika lähelle täydellisyyttä ja tytärkin kelpuutti päähänsä muutaman tekeleen :)

Tässä nirpottaja esittelee pipojaan:



 
Kahdessa ylimmäisessä kaavat Ottobresta 4/2012 Baggy Look (pituutta säätämällä saa monta eri versiota piposta).
Pilvipipo on tehty Pikku Piltin-blogissa olevalla ohjeella. Kuva esittää siis pipoa ylhäältäpäin.  
 
 
Kokeilin ompelukoneesta löytyviä koristeompeleita oman talon pipoihin. Näissä ei ole vuorta, mutta alareuna on taitettu tuohon koristeompeleeseen asti. Kuvissa näkyy myöskin uudet "handmade with love"-kangasmerkit. Tilasimme niitä Annen kanssa yhdessä :) Piti tietenkin testailla että mihin kohtaan ne passaisi parhaiten.

 
Näistä pipoista tykkään itse eniten :D

 
Kokeilin myöskin Kukikkaat kuosit-blogista löytyvää pipo-ohjetta.

 
Kyllähän niitä pipoja sitten tuli muutama.. Melko monta pipoa meni koekappaleiksi, mutta kyllä sieltä valmistui ihan kivojakin yksilöitä :)
 
 
*******************************************************************
 
 
Tältä näytti ompeluhuoneessa silloin kun oli kaikista parhain kausi menossa :D
 
 
Mutta simsalabim, huone oli todella äkkiä siivottavissa tähän kuntoon. Tavarat vaan omille paikoilleen, ei mitään kaappeihin tunkemista ja kaikki on taas hienosti järjestyksessä. Oli varmaankin elämäni ensimmäinen kerta kun sain siivottua näin nopeasti :)

 

2 kommenttia:

Anneliini kirjoitti...

No tosissaan "muutama" pipo. :) voikun sais itsekkin nuin hyvän draivin päälle joskus. Tai tytöt hoitoon puoleksi päiväksi. :)

Ihania on pipot, ja kangasmerkit näyttää kans tosi hyvältä!

Pysseliini kirjoitti...

Noita kokeiluversioita kyllä valmistui jo edellisenä viikonloppuna. Nyt vaan vaihdoin mallia ja piti tehdä uusia kokeilukappaleita ;) Kokeiluversioihin käytin vanhoja t-paitoja ja tilkkulaatikon pikkupaloja. Sitten kun kaava oli kohillaan niin otin uudet kankaat käyttöön :D